8.5.2011

Aarrekartta, 2011. 
Värjäys, kankaanpainanta, huovutus, kirjonta.

Neulahuopa, silkki- ja pellavakankaat, villa- ja silkkilangat. 80 cm x 84 cm.

Työni jatkaa on nyt omaa elämäänsä muiden taiteen perusopetuksen opiskelijoiden töiden kanssa Vuotalon galleriassa 3.-28.5.2011.

Lopputyönäyttelymme nimi on Kerronnaisia.

Hiukan jännitti laittaa oma työ esille muiden tulkittavaksi.

Linkki: Vuotalon gallerian näyttelyinfoon

24.4.2011

Kohta on aika viedä työ esille Vuotalon galleriaan muiden käsityötaiteen perusopetuksen syventävien opintojen naisten töiden rinnalle sekä opettajiemme siellä arvioitavaksi.

Kun itse mietin aarrekartasta syntynyttä työsuunnitelmaani, huomaan pysyneeni aika tarkkaan alkuperäisessä mielikuvassani lopullisesta työstä. Se, että työ on toteutunut lähes sellaisena  alun alkaen ajattelin, perustuu osittain varmasti siihen, että olen huovuttanut paljon ja tunnen neulahuovan sekä siihen yhdisteltyjen materiaalien käyttäytymisen.

Toisaalta todellinen onnenpotku minulle tämän työn toteutumisen kannalta oli helmikuussa järjestetty työväenopiston villan värjäyskurssi heikkohappoväreillä. Muuten en olisi mitenkään saanut aikaiseksi juuri niitä oikeita ja tavoittelemiani keskikesän vihreän vahvoja sävyjä. Värjäsin itse asiassa itse kaikki työssä käyttämäni neulahuovat ja merinovillatopsin sekä silkki-, pellava- ja vaippaharsokankaat. Pohjahuopa on valmista vihreää merinoneulahuopaa.

Varsinkin kirjontavaiheessa työ muuttui systemaattisesta työskentelystä vapaaksi luomiseksi. Annoin vain mennä ilman tarkkaa ennakkosuunnitelmaa. Rupesinkin nimittämään sitä mielessäni "luovaksi kirjonnaksi", koska tein sitä aivan intuitiivisesti.

Tekemisen iloa koin työtä tehdessäni kokoajan. Se tarkoittaa minun kohdallani useinkin niin vahvaa keskittymisestä työskentelyyn, että ympäröivä maailma unohtuu. Lisäksi tunnen suurta mielihyvää työn onnistumisesta. Saatan uppoutua pitkiksi toveiksi katselemaan työn yksityiskohtia ja ne saavat mielikuvitukseni liikkeelle.

Olen siis ylpeä työstäni ja näyttelyn jälkeen ripustan sen makuuhuoneemme seinälle aarrekartaksi - voimatauluksi.

22.4.2011

Kultainen mieheni sahasi minulle metallisesta kukkakepistä työlle sopivan ripustustangon. Monen purkamisen jälkeen sain vihdoin ripustustangon kangaskujan ommeltua mieleisekseni. En halua, että se näkyy millään tavalla päällepäin.

Mieheni otti tämän kuvan varpaitteni asennon vuoksi, koska se kuvaa hyvin sitä, kuinka keskityn työhöni ja teen sitä silloin koko kehollani.

                                                                                                                                                                                                       

Luin mielenkiinnolla sattumalta (- jälleen kerran se ihana valikoiva havaitseminen) netistä löytämäni Kirsti Jelisejeffin opinnäytetyön Hyvä opettaja– luovasta prosessista ammatillista kasvua (Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 2010). Työssään hän tutkii omaa luovaa toimintaansa erään huovutustyön syntyprosessin kautta.  Tunnistin Kirsti Jelisejeffin viisaista sanoista monesta paikasta itseni tässä työssä.

23.3.2011

Viime viikonloppuna sitten koitti totuuden hetki, kun sommittelin kollaasin ja huovutin sen. Pyrin sommittelussa rytmiin ja siihen, että niitystäni tulisi elävän näköinen. Liikaa realismia en silti halunnut. Toivon, että jokainen voi nähdä siinä haluamaansa.

Työ näytti ennen huovutusta  tältä. Sen mitat olivat ennen huovutusta 120 cm x 120 cm.

                                                                                                                                                      


Toisinpäin jossain huovutuksen vaiheessa...

                                                                                                                                                                                    
Tältä "voimatauluni" sitten näyttää huovutettuna eri  suunnista  katsottuna.  Työn koko on huovutettuna 84 cm x 80 cm. 
Tästä jatkan kirjomalla. Korostan joitain kohtia. Ainakin nuo tummemmat pellavakohdat tarvitsevat vähän lisää sävyjä.

13.3.2011

Kaikkeen luovaan tekemiseen kuuluu varmasti epäusko omiin kykyihin ja onnistumiseen. Minulla on nyt se sudenhetki, kun olen erittäin epävarma ja hiukan peloissani siitä, että jos en sittenkään osaakaan ilmaista työlläni sitä, mitä haluan: kesän kirkkautta, iloa ja valoa, toivoa.

Olen yhdistellyt neulahuovan palasia, ommellut niihin pitkillä pistoilla silkki- ja villalangoilla. Toivon, että huovutuksen jälkeen niistä tulee elävää, ruoholta näyttävää pintaa.

Toivoni asetan tuohon silkille painettuun ruohikkoon, että ainakin se saisi aikaan kesäntunnetta. Huovutan sen vihreälle villalle, että työ pysyy kirkkaana. 

 

24.2.2011

Huovutuskokeiluja neulahuovalle...

Ompelin neulahuopasuikaleita harvalla siksakilla rinnakkain. Tarkoitukseni oli saada selville, kuinka värjääminen villalanka ja valmiina vihreä silkkilanka uppoavat neulahuopaan. Kauniistihan ne upposivat. Langoilla aion kirjoa heiniä ja muita kasveja kollaasiini. Mukaan ottamani liian pienet painetun silkin palasten käyttäytymisestä en oikein saa tästä kokeilusta selvää.

Alkuperäinen 42cm x 16 cm

Huovutettu ja vanutettu 27 cm x 12 cm

Jatkokokeilussa testasin painamiani silkkejä neulahuopaan huovutettuna. Olen iloinen tuloksesta, sillä painovärit eivät onneksi sittenkään huku pohjaan niin kuin ensimmäisen testipalasen kanssa kävi. Tätä palasta kutistin 33 % eli alkuperäinen huovuttamaton kappale oli 48 cm x 24 cm ja huovutettu 32 cm x 16 cm.

15.2.2011

Viime lauantain värjäykseni ja painotyöni onnistuivat mielestäni oikein hyvin. Olen erittäin tyytyväinen, että onnistuin nyt löytämään juuri  niitä oikeita keskikesän tummia vihreän sävyjä.

Tästä heinäkuvasta muokatun painoseulan valotin jo viime syksynä.

8.2.2011

Edellisenä viikonloppuna värjäsin neulahuopaa vihreäksi sekä reaktioväreillä kastoseisotusvärjäyksenä että kuumavärjäyksenä heikkohappoväreillä. Minulla on nyt kahdeksaa eri sävyä vihreää neulahuopaa.

En ole kuitenkaan ole vielä ihan tyytyväinen näihin vihreän sävyihin. Keskikesä on tummempaa vihreää.  Taidan huomenna, kun meillä on ryhmän yhteinen työskentelyviikonloppu, tehdä tummasta merinohuovasta esihuopaa ja värjätä tumman vihreitä silkkejä antamaan näihin neulahuopiin  etsimiäni sävyjä.

6.2.2011

Olen muistellut, minkälainen on kesän vihreys. Se on erilaista kuin kevään vihreys, joka on ärhäkkää ja kirkasta vihreää. Keskikesän vihreydessä on tummia sävyjä.

Aarrekarttani keskellä minulla on ruotsalaisen Carl Gustav Hellqvistin maalaus Tyttö kukkivalla niityllä. Niityn heinä on taulussa niissä kohdin, joihin aurinko paistaa suoraan, erilaista kuin puiden varjostamissa paikoissa. Keväällä, kun puiden lehdet ovat vielä hentoja, aurinko pääsee paistamaan joka paikkaan ja kaikki näyttää ja on  yhtä tasaista kirkasta vihreää. Keskikesällä vihreässä on hyvin monta eri sävyä.

Kesän vihreyttä Kivinokasta

20.1.2011

Huovutus ja värjäys ovat aina olleet kaikista käsityötekniikoista  juuri se minun juttuni. Ehkä niiden yllätyksellisyys ja monimuotoisuus on se, mikä minua niissä kiehtoo. Värjätessä tai huovuttaessa tiedät aina vain suunnilleen lopputuloksen. Joka kerta on yllätys, mitä väripadasta lopulta nousee tai minkälainen huovutettu työ on kuivuttuaan. Lopputyöni päätekniikat tulevat siis olemaan  huovutus ja värjäys.

Kaivoin parin vuoden takaiset Kirsti Soukan työväenopistossa pitämän erittäin innostavan huopakollaasikurssin muistiinpanot esiin. Kirsti antoi silloin hyvät ohjeet huopakollaasin kolmesta eri tekovaiheesta:

1. Esihuovan valmistaminen kollaasin materiaaleiksi.
Värillisiä villoja voi sekoittaa monella tavalla. Huovan päälle ja alle voi lisätä erilaisia  kankaita, jotka muuttavat kankaan värisävyjä. Langoilla voi luoda linjoja ja muuttaa pintarakennetta. Esihuopaa voi kirjoa käsin ja koneella.

2. Huovutetun esihuovan käsittely.
Mieleiseksi työstetty esihuopa paloitellaan. Palat sommitellaan uudelleen yhteen visuaaliseksi kokonaisuudeksi ja ommellaan yhteen. Kokonaisuutta voi jälleen kirjoa, liittää lisää villaa, kankaita, huopaa. Siihen voi tehdä reikiä, halkioita ja palkeenkieliä.
Lopuksi kollaasi huovutetaan ja vanutetaan valmiiksi.

3. Valmiiksi vanutetun huovan käsittely.
Kuivunutta työtä voi jälleen kirjoa käsin, koneella ja intarsialla lisää. Pintaa leikkelemällä voi saada esille yllättäviä värejä!
Huopakollaasin viimeistely on tärkeä vaihe, mutta onneksi Kirsti antoi meille siitäkin hyvät ohjeet.

Mielikuvakseni kurssista jäi, että huopakollaasin teko on ihanaa. Työskentelyyn saa vain heittäytyä ja voi antaa työlle vapauden viedä eteenpäin!

Lähikuva Kirstin kurssilla tekemästäni työstä:

Huopataiteilijoiden nettisivustoja, joista olen hakenut virikkeitä työhöni:


Chad Alice Hagen
Jeanette Appleton
Lyn Griffiths

Niin kuin usein käy, kun joku asia on tärkeä, siihen törmää kaikkialla. Kirjakaupasta löysin aivan sattumalta aiheeseen liittyvän hyvän kirjan, jonka kollaasin teko-ohjeita olen tutkinut ja katsellut hienoa kuvitusta.

Collage sourcebook : exploring the art & techniques of collage.

Hove, East Sussex : Apple, 2004.

ISBN 978-1-84092-465-7

15.1.2011

Tällainen aarrekartastani tuli. Kuten näkyy, unelmoin kesästä, vapaudesta, värjäämisestä... omasta ajasta tehdä käsillä luovasti.

Tärkein kuva minulle on tuo tyttö kukkaniityllä. Se tuo mieleeni lapsuuden rantametsikön kukkaniityn.  Aurinko paistoi. Oli lämmin. Paljon kissankelloja ja muita kukkia... siellä täällä lenteli perhosia ja surisi muita kesän pörriäisiä.



























Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.

Eeva Kilpi: Animalia (1987)

9.1.2011

Kuvaan tässä blogissa Helsingin työväenopiston käsityötaiteen perusopetuksen syventävien opintojeni päättötyön tekemisen vaiheita keväällä 2011.

Tavoitteenamme on suunnitella ja valmistaa käsityötuote tai teos, joka ilmentää tekijäänsä. Lähtökohtana on Timo Parvelan seikkailukirja Tuliterä, jonka pohjalta syntyneitä ajatuksia ja teemoja hyödynnetään työskentelyssä.

Minua kiehtoo kirjan taikaesine, Väinämöisen miekka, joka pystyy mihin vain. Tuliterä raivaa tieltään kaikki esteet. Minäkin tarvitsisin sellaista taikaesinettä, jonka avulla voisin edetä kohti omien unelmien toteutumista. 

Ajatukseni on, että teen itselleni oman taikaesineen. Siitä tulee minulle voimataulu, joka kannattelee minua.

Mistä minä unelmoin, mistä saan voimaa?

• Lapsuuden rantametsikön kukkaniitystä.
• Kesän valosta ja väreistä.
• Sienimetsästä, marjametsästä.
• Käsitöistä
• Väreistä
• Omasta ajasta
• Vapaudesta

Aarrekartta

Olen pari viikkoa kerännyt lehdistä unelmiani kuvaavia sanoja ja kuvia. Tänään tein niistä itselleni aarrekartan, jotta paremmin hahmottaisin omat unelmani, haaveeni, toiveeni.

Kaikkein tärkeimmäksi kuvaksi nousee tuoksuva, värikäs kukkaniitty. Sinne haluaisin palata. Kukkaniittyyn ja kesään yhdistyy myös muisto äidistä. Äiti rakasti kesää: kasvihuoneen tomaatteja, marjojen keruuta, kesän haistelua kuistilla, lintujen laulua.

Voimataulustani tulee äidin muistotaulu.

Luulen, että se tulee olemaan huopakollaasi.