Kohta on aika viedä työ esille Vuotalon galleriaan muiden käsityötaiteen perusopetuksen syventävien opintojen naisten töiden rinnalle sekä opettajiemme siellä arvioitavaksi.
Kun itse mietin aarrekartasta syntynyttä työsuunnitelmaani, huomaan pysyneeni aika tarkkaan alkuperäisessä mielikuvassani lopullisesta työstä. Se, että työ on toteutunut lähes sellaisena alun alkaen ajattelin, perustuu osittain varmasti siihen, että olen huovuttanut paljon ja tunnen neulahuovan sekä siihen yhdisteltyjen materiaalien käyttäytymisen.
Toisaalta todellinen onnenpotku minulle tämän työn toteutumisen kannalta oli helmikuussa järjestetty työväenopiston villan värjäyskurssi heikkohappoväreillä. Muuten en olisi mitenkään saanut aikaiseksi juuri niitä oikeita ja tavoittelemiani keskikesän vihreän vahvoja sävyjä. Värjäsin itse asiassa itse kaikki työssä käyttämäni neulahuovat ja merinovillatopsin sekä silkki-, pellava- ja vaippaharsokankaat. Pohjahuopa on valmista vihreää merinoneulahuopaa.
Varsinkin kirjontavaiheessa työ muuttui systemaattisesta työskentelystä vapaaksi luomiseksi. Annoin vain mennä ilman tarkkaa ennakkosuunnitelmaa. Rupesinkin nimittämään sitä mielessäni "luovaksi kirjonnaksi", koska tein sitä aivan intuitiivisesti.
Tekemisen iloa koin työtä tehdessäni kokoajan. Se tarkoittaa minun kohdallani useinkin niin vahvaa keskittymisestä työskentelyyn, että ympäröivä maailma unohtuu. Lisäksi tunnen suurta mielihyvää työn onnistumisesta. Saatan uppoutua pitkiksi toveiksi katselemaan työn yksityiskohtia ja ne saavat mielikuvitukseni liikkeelle.
Olen siis ylpeä työstäni ja näyttelyn jälkeen ripustan sen makuuhuoneemme seinälle aarrekartaksi - voimatauluksi.
